saari kirjoitti on 14.03.2017 - 20:48:13: Tää kaikki on melkein kokonaan pois jo tänään. Ihanaa. mutta outoo, ettei mitään uutta löytynyt. Kuin nää "vanhat" voi alkaa vaivaan ilman minkkäänlaista muutosta? Pyydän huomenna kopiot niistä papereista.Ja yritän niitä viellä lukee läpi.
Hyvää iltaa kaikille ja kiva, kun kirjoitatte
saari
Onhan tuo nykyisten ms-teorioiden valossa epäloogista, kun pahenemisia tulee ilman minkäänlaista tehostumista edes vanhoissa plakeissa. Mutta tavallista se kyllä on, ja yksi suomalaisista hoitosuosituksista vastaava neurologi sanoikin kerran hänen vastaanotolla käydessäni että magneettikuvamuutokset eivät korreloi oireiden kanssa edes RRMS-taudissa. Mutta kyllä niistä silti informaatiota saa, riippuen tietysti kuvien katsojasta.
Itsellänikin vähäisimmät muutokset magneettikuvissa ovat olleet alussa kun on ollut voimakkaimmat oireet, ja yli kymmenen plakkia tullut kymmenen vuoden aikana jolloin ei ollut yhtään selkeää pahista, ainoastaan tunsin olosuhteista riippuvaista ja muuta epämääräistä yhden päivän sisällä tapahtuvaa oirefluktuointia. Jotenkin omalla kohdallani on tuntunut, että plakkkien ilmaantuminen laahaa oireiden perässä.
Mutta loistavaa, että kortisonilla oli sinulle noin tehokas vaikutus