Nykytiedon valossa hieman konservatiivinen 120 nmol/l vaikuttaa ihan hyvältä. Voi olla, että suurempikin arvo voisi olla hyödyllinen.

Mutta mitä arvoa sinä Erkki pitäisit optimaalisena MS-potilaalle?

Täytynee sitten nostaa annostusta.. Mulla 140 mcg riittää vain vajaaseen 120 nmol/L:aan. Tosin noissa labratuloksissa saattaa käsittääkseni olla aika paljon heittoa. Pitänee sitten taas joskus käydä testissä uudestaan.

Milena kirjoitti on 27.01.2011 - 09:39:54:


Tässä R.Vieth:n tutkimuksessa oli mukana 61 miestä/naista, joille toiselle ryhmälle annosteltiin 25 µg ja toiselle 100 µg deetä usean kuukauden ajan, alkaen tammi-helmikuussa. Tulos: 25 µg ryhmässä saavutetu taso ka. oli n. 68 nmol/l ja 100 µg ryhmässä n. 96 nmol/l.
Yksilöllistä vaihtelua toki havaittiin, esim. 100 µg ryhmässä alin mitattu arvo oli 69 nmol ja korkein 125 nmol.

Tavoitteena ~120 nmol/l.

Huomautuksena, vimeisimmässä mittauksessa tasoni oli 87 nmol/l, vaikka olin nauttinut 100 µg/d vuoden ympäri (pl. aurinkoiset päivät, jolloin olin ulkona). Näinkin massiivisella "yliannostuksella" taso ei siis noussut tuota korkeammaksi.

Minä olen jättänyt mittauspäivänä annoksen väliin. Voi olla että sillä ei ole juurikaan merkitystä tulokseen (kun Dee "käyttäytyy hitaasti"), mutta jostakin näin luin.

Osui silmiin Reinholdt Vieth:n haastattelu, missä ihan hyvää kommenttia aiheesta. Kiinnostavia kohtia oli mm. Kanadassa tehty kaksoissokko tutkimus, missä toiselle ryhmälle annettiin 15 µg päivässä ja toiselle 100 µg talvikuukausina.. ja heille tehtiin mm. mielialakysely, minkä tulos oli se, että 100 µg:n annosta saaneilla oli paremmat mielialat, vähemmän masennusta, etc. Tutkittavat eivät siis tienneet kumpaa annosta saivat. Vieth kertoi että sama tutkimus toistettiin skandinaavitutkimuksessa, missä ylipainoiset + alakuloiset saivat pienen tai suuren d-annoksen.. ja tulos oli sama kuin Kanadalaistutkimuksessa. Uskomaton aine tämä D - liittyy melkein kaikkiin sairauksiin.



P.S. tämä pätkä vielä piti heittää, eli R.Vieth kommentoi suomalaistutkimusta, missä
60 luvun vauvoille/lapsille annettiin 50 µg päivässä -- mikä on valtava määrä, huomioiden
että vauva ei montaa kiloa paina. Kiinnostava yksityiskohta tässä oli myös verensokerin /
insuliinitasojen määrä suhteessa kalsidiolitasoon --> korkea taso = matalampi verensokeri ja
insuliini. Aikamoinen "säätelijä" tässäkin suhteessa!!



Kuva suomalaistutkimuksesta (hieman epätarkka), missä kartoitettiin 60-luvulla
D-vitamiini annostusten ja diabeteksen suhdetta:
vasen pylväs: lapselle ei annettu d3 / "pieni annos"
Keskimmäinen pylväs: annettu 50 µg epäsäännöllisesti
Oikea pylväs: annettu 50 µg säännöllisesti
(seurannassa 12 055 suomalaista) Tämä suomalaistutkimus (Hyppönen et al) on
ollut aika usein esillä, muiden tutkijoiden taholta.



Saantisuosituksen muutos suhteessa diabetes epidemiaan:






D-vitamiini tutkija Garland on nimennyt kuvan käppyrän nimellä "vitamin D smile"
Kuvassa siis tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys suhteessa maailman leveyspiireihin.

Laitahan Kawa mittaustulosta näytille kun sen saat. Villi arvaus 90-110 nmol:n tuntumassa, ehkä tai sitten ei

Tempsu kirjoitti on 01.02.2011 - 16:23:02:


Alakantissa on nuo arviot, mullahan oli 116 nmol/l 100ug annostuksella.