Minä olen jättänyt mittauspäivänä annoksen väliin. Voi olla että sillä ei ole juurikaan merkitystä tulokseen (kun Dee "käyttäytyy hitaasti"), mutta jostakin näin luin.
Osui silmiin Reinholdt Vieth:n haastattelu, missä ihan hyvää kommenttia aiheesta. Kiinnostavia kohtia oli mm. Kanadassa tehty kaksoissokko tutkimus, missä toiselle ryhmälle annettiin 15 µg päivässä ja toiselle 100 µg talvikuukausina.. ja heille tehtiin mm. mielialakysely, minkä tulos oli se, että 100 µg:n annosta saaneilla oli paremmat mielialat, vähemmän masennusta, etc. Tutkittavat eivät siis tienneet kumpaa annosta saivat. Vieth kertoi että sama tutkimus toistettiin skandinaavitutkimuksessa, missä ylipainoiset + alakuloiset saivat pienen tai suuren d-annoksen.. ja tulos oli sama kuin Kanadalaistutkimuksessa. Uskomaton aine tämä D - liittyy melkein kaikkiin sairauksiin.
P.S. tämä pätkä vielä piti heittää, eli R.Vieth kommentoi suomalaistutkimusta, missä
60 luvun vauvoille/lapsille annettiin 50 µg päivässä -- mikä on valtava määrä, huomioiden
että vauva ei montaa kiloa paina. Kiinnostava yksityiskohta tässä oli myös verensokerin /
insuliinitasojen määrä suhteessa kalsidiolitasoon --> korkea taso = matalampi verensokeri ja
insuliini. Aikamoinen "säätelijä" tässäkin suhteessa!!
Kuva suomalaistutkimuksesta (hieman epätarkka), missä kartoitettiin 60-luvulla
D-vitamiini annostusten ja diabeteksen suhdetta:
vasen pylväs: lapselle ei annettu d3 / "pieni annos"
Keskimmäinen pylväs: annettu 50 µg epäsäännöllisesti
Oikea pylväs: annettu 50 µg säännöllisesti
(seurannassa 12 055 suomalaista) Tämä suomalaistutkimus (Hyppönen et al) on
ollut aika usein esillä, muiden tutkijoiden taholta.
Saantisuosituksen muutos suhteessa diabetes epidemiaan:
D-vitamiini tutkija Garland on nimennyt kuvan käppyrän nimellä "vitamin D smile"
Kuvassa siis tyypin 1 diabeteksen esiintyvyys suhteessa maailman leveyspiireihin.