Lapakulma kirjoitti on 01.01.2012 - 07:59:48:Heippa Nutritionist, tuustakas Suomeen ja perusta yritys muutamalla lääkärillä, jos idea toimii niin tulee asiakkaitakin?
Italiassa on mukava pyöriä skootterilla ja tutustua paikalliseen kauneuteen
, muistelin menneitä kuuntelemalla Pavarotin "Napolilaisia lauluja", suosittelen.
Moi, Mika,
Olen Suomessa järjestelemässä muuttoa muutaman viikon päästä. Minulla on mukanani kaikki happosyndrooman diagnosoimiseen tarvittavat työkalut ja aion järjestää tilaisuuksia, joissa halukkaat tutkitaan ja diagnosoidaan. Lisäksi voin opettaa ravitsemuksen perusteet, ja jos käytössä on sopiva tila jossa voi asua viikonlopun porukalla, voi hoitoa kokeilla tekemällä itse kaikki eineet, jolloin oppii samalla tämän kehon puhdistusprojektin päivärutiinit. Eräänlaisia terveyskursseja siis.
Tutkimuksen yhteydessä otetaan pisara verta sormenpäästä, ja jos alaraajoissa on ollut tietynlaisia oireita, jokaisesta raajasta erikseen. Neljän näytteen perusteella näkee, onko happoja kertynyt runsaammin yhteen paikkaan, kuten minulla oikeaan takajalkaan, jossa on myös ollut pahimmat kivut.
Toinen näyte on virtsanäyte, josta mitataan vain ph ja arvioidaan väri silmämääräisesti.
Mikäli veressä on liikaa uraatteja, mutta virtsan ph on seitsemän tienoilla, on munuaistoiminnassa häiriötä.
Käytän tutkimuksissa myös mikroskooppikameraa, virtsahapposyndrooma voi aiheuttaa iholle täysin selviä merkkejä, vaikka veren uraattiarvot olisivat normaalit, tai jopa liian alhaiset.
Koululääketiede asettaa epänormaalin uraattipitoisuuden rajaksi miehillä 7, ja naisilla 6,5. Tähän lienee päädytty siksi, että useimmilla kihtipotilailla veren uraatit voivat olla tuossa haarukassa. Tässä ei ole otettu huomioon sitä, että oireileva kihti saattaa olla tulos jopa vuosikymmenien aikana tapahtuneesta prosessista. Kihtihän aiheutuu virtsahappojen kiteytymisestä elimistöön, joka alkaa tapahtua kun veren uraattipitoisuus on alle viiden tienoissa.
Tuore kofeiini myös sekoittaa kuviota, koska se sitoo virtsahappoja kudoksiin. Erään tutkimani italialaisnaisen veren uraatit jäivät alle mittarin mittauskyvyn vaikka hänen ruokavalionsa oli hyvin happamoittava ja hän joi yli 10 kupillista espressoa vuorokaudessa. Hänellä oli myös kofeiinin virtsahapoille ominaisia kroonisia kipuja. Pitoisuus veressä alkaa nousta huomattavasti käytön lopettamisen jälkeen.
Jos hoidon aloittaa minun opastuksellani välittömästi, tuntuvat ensimmäiset vaikutukset joissakin oireissa jo seuraavana aamuna sellaisilla potilailla, joilla veren uraatit ovat koholla.
Homma on toistaiseksi maksuton, kunhan saan bensarahat ja muut materiaalikulut katettua kolehdilla.