Moi Nanette! Kaipasit piristäviä kertomuksia, ja tässä voisi olla yksi sellainen. Kuten alapalkista näet, olen mamma ja lapsellani on ms. Hän sairastui hyvin nuorena, vain 16-vuotiaana, ja alku olikin railakas. Puolessa vuodessa tuli kolme näköhermontulehdusta, joiden perusteella määritettiin diagnoosi.

Ensimmäisistä oireista oli kulunut vuosi, kun aloitettiin Betaferon-lääkitys. Se onkin toiminut todella hyvin, eikä pahiksia ole ollut pian viiteen vuoteen. Koputikop. Asiat on niin hyvin kuin vain näissä olosuhteissa voi olla; koulut on käyty ja vakituinen työpaikka löytyi heti.

Vaikka alussa tuntui siltä, että elämä loppuu ennen kuin se on alkanutkaan, ei hänen ole tarvinnut luopua mistään. Näkö on lähes ennallaan, eikä muita oireita ole ilmaantunut häiritsevässä määrin lisää.

Mulla on sellainen mutu-tuntuma, että nuorena alkanut ms voisi olla hitaammin etenevä. Toki jokaisella on erilainen taudinkulku, mutta alkuvaiheessa aloitettu lääkitys tehoaa ehkä paremmin, ja nuoren ihmisen elimistökin korjaa vaurioita vielä itse. Jos vaan pystyt, niin koeta elää normaalia elämää, äläkä anna ämässän viedä tulevaisuuden haaveita mennessään. Se mikä on tullakseen, tulee kohdalle sitten aikanaan, eikä asioita kannata murehtia liikaa etukäteen.Tsemp!

Diagnoosistani on vähän yli kaksi vuotta. Betaferonin aloituksesta kaksi vuotta. Ennen diagnoosia minulla oli kaksi pahista, joista näköhermontulehdusta en meinannut edes huomata (oikean silmän eteen vain ilmestyi kuin hyvin ohut sumukalvo). Sitten juuri ennen diagnoosia jalkojen pistelyä ja kuumotusta. Nuo poistuivat kortisonilla. Nyt kaksi kuukautta sitten jalkojen pistely palasi ja taas kortisonipulssi auttoi. Aloitin maanantaina uuden työn ja muutenkin elämä ihan normaalia. Toivottavasti elämä jatkuu "normaalina" vielä pitkään.

Minulla todettiin MS-tauti helmikuussa 2007 ja se vuosi menikin sitten vessanpöntöstä alas. Kuusi pulssia ja kaksi keikkaa sairaalaosastolla, näköhermontulehduksesta neliraajahalvaukseen ja sitä rataa. Interferonit eivät ns. toimineet minulla..

Vuosi vaihtui ja meno muuttui Tysabrin myötä. Nousin jaloilleni ja olin (ainakin pintapuolisesti) niin kuin ennen. Tysabria tiputeltiin pari vuotta ja reilu vuosi sitten siirryin Copaxoneen. Ja kaikki menee edelleenkin tosi hyvin! Käyn töissä, juoksemassa, kävelen viikossa noin 35 km.

On toki asioita, joiden kanssa on joutunut opetella elämään, mutta sellaista elämä on myös monien muiden tautiin liittymättömien juttujen kohdalla. Jatkostahan ei kukaan mitään tiedä, mutta asioilla on kuitenkin tapana järjestyä aina tavalla tai toisella.

Minulla todettin MS-tauti kesäkuussa 2003, noin kuukausi ennen kuin eka lapsi syntyi, ja noin 3 kuukautta häitten jälkeen. Eka pahenemisvaihe oli alkanut edellisenä syksynä muutama kuukausi sen jälkeen kun oltiin muutettu uuteen kotiin. Ensimmäisen pahenemisvaiheen jälkeen, jota ei hoidettu mitenkään eikä lääkärit tajunnut mistä on kyse, niin toinen tuli noin puoli vuotta myöhemmin, ja silloin lääkärit tajus mistä on kyse.

Noiden kahden pahenemisvaiheiden jälkeen ei ole ollut yhtään pahenemisvaihetta. Lisäksi olen löytänyt minulle sopivia lisäravinteita jotka ovat edistänyt minun oloa ja terveyttä huomattavasti. En ole enää niin totaalisen uupunut kuin ennen ja jaksan töissä ihan hyvin. Jaksan myös käydä juoksulenkeillä ja tehdä raskaita töitä.

Jos ei olisi tämä krooninen neuropatia, johtuen siitä hoitamattomuudesta, voisin varmaan välillä unohtaa että minulla on MS-tauti. Välillä tuntuu hieman epätodelliselta. Eli 9 vuotta tämä tauti on pysynyt suhteellisen rauhallisena ja monella tavalla voin nykyään paremmin kuin ennen diagnosia.

Se, että sairastuin vasta 44v ja lapset oli jo isoja.

irma kirjoitti on 07.01.2012 - 20:49:36:

Jerry, Aapo! Eikö tälle maailman typerimmälle sensuroinnille voi tehdä mitään??? Kuka nero sen on keksinyt?

kaptah kirjoitti on 07.01.2012 - 22:55:53:

Jos ihminen haluaa käyttää v*ttu-sanaa, hän keksii kyllä keinon esim. vìttu tai vïttu, mitkä eivät eroa alkuperäisestä oikeastaan mitenkään. Lisäksi useimmat kirjoittavat sen kuitenkin jotenkin kaunistellen, vaikka sen kirjoittaminen olisikin sallittua. Eli tarvitaanko sensurointia todella? kettu.