Mulla oli ollut tuolloin parin kympin korvilla ataksiaa yläkropassa. Kädet oli ihan spagetit ja hallitsemattomat. Käsiala oli kuin kirjoittamaan opettelevalla, kun kädet oli niin fletrut ja hallitsemattomat. Kävelin purkkarista ulos eräänä aamuna, ja havahduin vasta kun sukka kostui, että kenkä onkin jäänyt sinne 10 metrin päähän taakse. Mun outouksista epäiltiin vähän psyykettä ja sanottiin, ettei noin nuori voi olla sairas. Tai miten 20:sellä voi olla kroppa noin jumissa( oisko ollu vähän spastisuutta lihaksissa silloin).
Sitten nopeaan diagnoosiin johtanut pahemenisvaihe olikin mallia raju, noin vuosi synnytyksestä mullakin. Eräänä aamuna vaan huomasin sohvalla istuessani joutuneeni kauhuelokuvaan, kun varpaista alkoi muurahaiset, miljoonat muurahaiset kiivetä ylöspäin. Kihinä nousi varpaista noin rintojen korkeudelle, jolle asettuikin sitten puristava panta. Oksentelin aina syötyäni. Paino laski kuutisen kiloa sen myötä. Tasapainohäiriöt ja väsymys ja voimattomuus oli voimakasta. Mutta pelottavin oli jalkoihin ja käsiin yhtäkkiä lyöneet spastiset krampit, jotka kaatoi nurin ja taivutti kädet sellaiseen pitkään neliraajahalvaantuneena olelleen kouristuneeseen asentoon. Silloin ajattelin, että se on aivokasvain ja että kuolen varmaan kuukausien kuluttua.
Pääsin fiksun terveyskeskuslääkärin myötä nopeasti neurolle ja otettiin likvor ja kuvat. Ja tulos oli kliinisesti varma MS. Neurologi totesi, että kuvien perusteella sinulla on ollut tämä jo kauan.
Rebiffi kirjoitettiin samalla reissulla. Joten koitan sanoa, että sinulla on jo tutkimuksia takana ja siellä on jo jotain plakkia jne. joten kannattaa ehkä pitää kirjaa oireista ja mennä aina terveyskeskukseen tai työterveyteen kun uusia oireita on, jotta ne tulee kirjattua virallisiin järjestelmiin. Ehkä jos ja kun riittävä määrä oirejaksoja on kirjattuna, pääsisit uudelleen neurolle. Ja jos neurologisia oireita on runsaasti, niin täytyyhän se jossain vaiheessa alkaa näkymään kokeissakin. Koeta saada muuta ajateltavaa ja iloa elämään, jotta ei mene ihan synkäksi elämä. Tiedän, se on oirehtiessa erittäin hankalaa. Täällä on ollut aiemminkin ihmisiä, joiden diagnoosia on etsitty useampia vuosia ja lopulta se on tehty. Tää tauti on niin moninainen oirestoltaan, että ei varmaan ihan helpoin bongattava varsinkaan, jos oireet ei ole ihan oppikirjamaisia. Mutta tsemppiä sulle.