Tämä on jatkokertomus vuodenvaihteessa alkaneesta projektista, jonka tavoitteena on saada allekirjoittaneesta 25 kiloa lähtötilannetta kevyempi. Teksti tulee olemaan sarkastista ja itseironista, teitä on varoitettu.

- Mistä lähdettiin liikkeelle? Elokuussa tuli katsottua keskiaikafestareilla otettua kuvaa, jossa linnanneito oli nälkäisenä menossa rahvaanpitoihin. Neito vain näytti olevan kuudennella kuulla raskaana olevalta!

Sinänsä saavutus, kun kyseinen linnanneito on lisääntymiskyvytön ja maha kurni tyhjyyttään. Jotain pitäis varmaan tehdä?
Tecfideran aloitus rontti kolme vuotta sitten pisti ruokarytmin ja sisällön uusiksi, niin painoa lähti kertymään entistä nopeammin ja kiloja kasaantui lähinnä vyötärölle. Toimistotyö ja fatiikki ei tietenkään ole parantanut asiaa.
Kävin sitten viimevuoden puolella esittelemässä ruokapäiväkirjani ravintoterapeutille. Listalla ei ollut mitään väärää, tosin pullat pois, lyhyemmät ruokailuvälit ja annoskoot olivat isohkon puoleisia. No, eihän siitä keventämisestä mitään tullut.
Viime jouluna vaaka näyttikin sitten jo niin hulppeita lukemia, että pahaa teki. Desimaalipilkun edessä oli peräti 3 numeroa ja painoindeksikin indikoi vaikeaa lihavuutta. Auts. No, onhan sitä ennenkin kevennytty painonvartijoiden points-dieetin kanssa ja kaloreita laskemalla. Kone auki ja etsimään painonvartijoiden sivuja. WTF, painonvartijat on lopettanut Suomessa jo 10 vuotta sitten. Ei näin.. Mikäs se kalorilaskurisivusto oli, jota tuli joskus käytettyä? Jaha, muuttunut nykyään maksulliseksi ja vaihtanut nimeäään. Ei kiva. Toisaalta nettisivustona hankalakäyttöinen.
Kännykkäaikaa kun eletään, niin eiköhän joku appi löydy. Ja löytyihän se, Fat secret vaikutti kovasti aiemman kalorilaskurisivuston kaltaiselta. Ei kun latamaan ja odottamaan vuoden vaihdetta, jolloin jääkaappi olisi jouluruoista tyhjillään.
1.1. käynnistyi sitten projekti läski linnanneito kevyemmäksi, keittiövaa'an patterien vaihdolla. Tavoitteena keventyä 25 kiloa. Apin mukaan valmista olisi ensi jouluna, puoli kiloa pitäisi lähteä joka viikko. Sohvaperunan aktiviisuudella käytössä olisi 1800 kilokaloria / päivä.
Tecfidera tulee otettua aamiaisen yhteydessä, niin siitä ei kauheasti voinut tinkiä. Tosin annoskoko pieneni vaa'an kautta mennessä. Puuroa pellavalla ja kaakaonibseillä, marjoja ja rasvatonta ja maustamatonta jugurttia. Jättikolpakko maitokahvia, josta tosin jäi se vähäkin sokeri pois. Yllättäen annoskoon laskeminen ei lisännyt punastelua tai närästystä.
Lounaaksi 300 g valmissalaatti. Eniten näissä sieppaa muoviroskan määrä, mutta kun työmaan syöttölän salaatti kävelee yleensä alaovella vastaan.
Välipalaksi joku hedelmä ja viiden tienoilla sitten päivällinen, sekin vaa'an kautta. Routapaisti on muuten yllättävän kevyttä.

Illan tecfidera menee vasta reilun tunnin syömisen jälkeen, joten punastelua on ollut havaittavissa. Iltapala, johon on jäänyt 300 - 600 kaloria, on mennyt sitten joskus ysin aikaan.
Reilussa kolmessa viikossa tapahtunutta: Kalorikuri on pitänyt hyvin, vaikka nälkä ja kylmä on koko ajan. Kyllä se kai tästä vähitellen. Painoa on kadonnut 2,6 kiloa ja painoindeksi näyttää enää merkittävää lihavuutta. MS ei ole tykännyt mitään, ei hyvää eikä pahaa. Yllättäen närästys on lakannut. Illalla on naama punoittanut, mutta kotioloissa sillä ei ole väliä. Jos on ollut menoa, niin sitten olen ajoittanut tecfideran lähemmäs ruokailua.
Projekti jatkuu edelleen, alku on ollut yllättävän helppo.