kuulun kirkkoon, mutta mietin usein että miksi. Oma uskoni on monimutkainen juttu enkä lähde sitä täällä kaivelemaan, siihen ei kuitenkaan kuulu mitään mikä pitäisi minut seurakunnan jäsenenä.

Kirkosta eronnut, eihän uskominen katso sitoutumista mihinkään, ja varsinkaan se mihin sitä uskoo  

Erosimme samaisena kesänä kirkosta, kun pappi oli minut ja mieheni keväällä vihkinyt.

Jumalan sanotaan olevan armollinen teoissaan, en pysty käsittämään sitä sen enempää järjellä kuin tunteellakaan. Ei vaan mene jakeluuni.
Mieheni ja oman sukuni vaiheet ovat kyllä edenneet ilman sen kummempaa varjelusta, asiat ovat jokseenkin menneet päin prinkkalaa liian monessa kohdassa. Tapahtuneet asiat eivät herätä luottamustani, eikä uskoani mihinkään korkeampaan johdatukseen. Jumalan johdatuksen oletetaan kuitenkin yleensä olevan positiivista.  

Yksi lapsistamme on liittynyt ev. lut.- seurakunnan jäseneksi, koska halusi käydä rippikoulun.
15- vuotias, teini- ikäinen, on aikamoisen myllerryksen vallassa. Riitit luovat turvallisuuden tunnetta, kuka sellaista kaipaa.

Pikarippikoulu ja seurakuntaan liittyminen voivat olla vielä kahden muunkin lapsen edessä, riippuu ihan tulevista puolisoista.

En ole lukenut Raamattua läpi, vain sieltä täältä. Mieheni sitä lueskeli jokunen vuosi sitten ja yhdessä ihmettelimme tapahtumien kulkua, meno oli aika hurjaa. Kymmentä käskyä rikottiin tiuhaan tahtiin, semmoinen mielikuva jäi siitä kirjasta.

Onneksi täällä Pohjoismaissa on sananvapaus puhua näistäkin asioista, jopa meillä naisilla.

Hunns kirjoitti on 10.03.2008 - 19:28:30:

OT:
Kari Hotakainen sanoi joskus, että se on käsittämättömän hieno tarina, joka on kirjoitettu käsittämättömän huonosti.

Ja joku muu, että se ei ole mikään faksi taivaasta.

Pidän kovasti näistä määrittelyistä.

Jumalaan uskon ja kirkkoon kuulun.
En ole edes ajatellu erota kirkosta, tää sopii mulle.

Elämää olen ehtiny ajatella ja sitä armoa kun se
joskus minulle, toivon niin, kohdalle osuu.
Aikanaan sairaalassa tätä mietin enemmänkin.
Ja jotenki vakuutuin että helvettiä ei ole muualla kun tässä
ja se armo on sit kun tämä helvetin elämä ensin on ohi.

En kä oo edes masentunu, on siis luvassa jotain parempaa.

Mitä sit raamattu sanoo on varmaan totta, mut silti
Jumala on antanu taidon ja mahdollisuuden myös omaan ajatteluun.

Nii Raamatussa on 66 kirjaa, siis kokoelmateos.

Hunns kirjoitti on 14.03.2008 - 13:37:42:


Hmm, jos makaisin sairaalassa ja tietäisin että kuolo korjaa kohta - niin en taatusti haluaisi sitä voivotella KENENKÄÄN kanssa.

Annelis kirjoitti on 14.03.2008 - 20:45:10:



En minä sitä pastoria sinne voivottelemaan haluaisi, vaan tekemään temput eli siunaamaan minut, piirtämään ristinmerkin otsaani jne. Voisi laulaakin, jos omaa hyvän äänen. Sen jälkeen keskittyisin antamaan hänelle ohjeita, kuinka lähimmäisiäni voisi kohdella kuolemani jälkeen. Hän ei kai kehtaisi kieltäytyä. Sen jälkeen hän voisi poistua, jotta voin rauhassa puhua paikalle tulleiden omaisten ja ystävien kanssa ja heittää lopulta henkeni.