JJ kirjoitti on 21.02.2011 - 14:21:14:


Ei tarvitse olla vanhempi ihminen eikä appi tai anoppi, eikä aiheena tarvitse olla ms-tauti että tulee konfliktia. Minä tässä viime viikonloppuna sanoin eräälle itseäni selvästi nuoremmalle sukulaisnaiselle, että minua et komentele, minä en ole yksi lapsistasi, jotka saa huutia koko ajan. Aikuisten välisessä kommunikaatiossa voi edellyttää asiallista otetta, oltiin sitten läheisiä tai vain tuttavia. Minä tulen jatkossakin sanomaan suoraan, jos ko. henkilölle alkaa komennella, kiljua tai käyttäytyä aisattomasti. Asettakaa tekin rajat sille minkälaista kohtelua ette ota vastaan. Luulenpa että ihmiset elävät omassa kuplassaan sokeana ulkomaailmalle, eivätkä ymmärrä että käyttäytyvät asiattomasti (vaikka kenties hyvässä tarkoituksessa vieläpä). Ja että kun heille asettaa rajat, se tulee suurena yllätyksenä.

Eipä tietenkään, voihan se olla kuka vaan.
Mutta minulla tähän mennessä suvaitsemattomat ovat olleet he. Tuntuu, että sairas saa olla, kunhan se ei vaikuta elämään, eikä ainakaan toisten elämään. Ikävältähän se tuntuu kun kyse on ominaisuuksista, jotka eivät ole minun vallassani. Jos voisin tietysti heittäisin sairaudet roskikseen tai antaisin niille, jotka haluavat niitä kokeilla.
-Minusta minä olen edelleen yhtä hyvä ja arvokas kuin ennen sairauksien tuomia rajoituksia.

Mitä tällaisten ällö-tsemppaajien kanssa pitäisi tehdä? Oletan, että heille ei kannata alkaa luennoida MS-taudista, koska oppi ei ole mennyt aiemminkaan perille. [/quote]

Vaikka tämä on vanha ketju niin monelle asia varmasti on ajankohtainen. Minulla diagnoosista on vasta 4 kk ja olen täysin skitso suhtautumiseni kanssa. Joinakin päivinä olen tsemppi päällä ja hyvällä mielellä, toisina päivinä kuten tänään olen vain niin s****nan vihainen kaikelle ja kaikille. Ärsyttää kun ajattelenkin joitain saamiani kommentteja! En siis mikään plakaati kädessä ole kaikille uutista julistanut mutta kyllähän juorukello kalkattaa, joillekin ihmisille olen toki kertonutkin. Minkä h***vetin takia kaikki luulevat tietävänsä millainen tämä tauti on? Kaikille on muka joku sukulainen tai serkku tai joku-kuka-lie jolla on sama sairaus "ja hänellä on mennyt monta vuotta hyvin". Ja paskaako se minua lohduttaa?!? Ei yhtään! Tekisi mieli tollaisille muka-tietäjille karjua päin naamaa että "kokeile saatanallista pahenemisvaihetta itse niin SITTEN sinä tiedät miltä minusta tuntuu!" PRKL ettei jaksa tollasia tyyppejä.... Kiitos ja anteeksi.

Ei mennyt ihan putkeen tuohon äskeiseen viestiin tuo aiemman tekstin lainaaminenkaan. Alkuperäinen kirjoittaja siis Rosanen ketjun alussa, en nyt saa tuota edellistä viestiä tussaroitua kuntoon. Sellasta.

Kieltämättä en ole törmännyt näihin "ällötsemppaajiin" mistä nyt keskustellaan, mutta sanotaanko näin että kyllä välillä kelpaisi se ällötsemppaaminen edes jonkinlaisena reaktiona joltakulta kun nykyään tuntuu että yksikään yhteiskunnallinen taho ei ole reagoinut sairastumisen jäljiltä juuri mitenkään edes kysymällä että miten tässä jaksellaan kun koko ajan tunnutaan seilaavan kriisistä toiseen elämän eri osa-alueilla sairaudesta huolimatta.

Toisaalta nyt sairastumisen jäljiltä olen suhteellisessa lähipiirissäni saanut tietää muutamastakin ihmisestä, jolla on MS. Erään ystäväni äidillä tämä tuli vasta nyt ilmi kun itsekin sairastuin ja erään toisen ystävän lähisukulaisella se myös on.

Kyllä meitä löytyy, mutta tätä sairautta ei monikaan tuo välttämättä heti ilmi sen yksilöllisyydestä johtuen.

Lainaus:


Liikunta ja ylipäätään kunnostaan huolehtiminen on moneltakin kantilta katsottuna tämän sairauden kanssa erittäin tärkeää. Lisäksi kaikenlaisten todella epäterveellisten elämäntapojen totaalinen hylkääminen varmasti auttaisi sairauden erinäisten ikävien vaiheiden kanssa selviämisessä. Hyvä peruskunto varmasti edesauttaa tässäkin sairaudessa selviämisessä todella monia.

Hiukset nousee pystyyn kun näkee MS-porukkaa tupakoimassa, vetämässä viinaa ja vielä mahdollisesti syömässä todella epäterveellisesti siihen päälle. Liekö sitten sellainen käytös jotain kurjuuden maksimointia masennuksen myötä taikka jotain tällaista.

On toisaalta minullakin etenkin nykyään synkät hetkeni arjen huolien suhteen useastikin nykyään ja Mäsä päälle, mutta ei pidä omilla elämäntavan valinnoillaan enää ryhtyä mielellään pahentamaankaan asemaansa siitä mitä se nyt jo voi mahdollisesti olla.